Oliko sinun hammaslääkärissäsi tämä ihana kirja? Thorbjorn Egner Satu hammaspeíkoista.

Tämä kirja on 5. painos vuodelta 1987, mutta hammaslääkärissä ollut kirja oli tätä vanhempi sillä katselin sitä siellä jo tosi pienenä.  Kirjan ensimmäinen suomenkielinen painos on vuodelta 1961. Vanhemmatkin kun kävivät hammaslääkärissä niin lähdin mukaan ja halusin aina kuulla tämän sadun. Itselleni olen tämän kirjan onnistunut hankkimaan vasta nyt aikuisena. Että voikin ilahtua paljon rakkaan lapsuuden aikaisen kirjan kohtaamisesta. Kirja kuuluu niihin lastenkirjoihin, joiden tarinat viehättävät aikuistakin (ainakin jos on yhtä lapsenmielinen kuin minä!).

Kirja kertoo Jussi-pojan suussa talojaan rakentelevista hammaspeikoista nimeltä Möö ja Paa (norjaksi peikkojen nimet ovat Karius ja Baktus, miksiköhän ne on pitänyt kääntää suomeksi Möö ja Paa, eihän niitä olis tarvinnut kääntää ollenkaan, paljon paremmathan nuo alkuperäiset nimet ovat, jotka viittaavat sanoihin karies ja bakteeri).

Möön talo:

(Kuva kirjasta Thorbjorn Egner Satu hammaspeíkoista)

 

Paan parveke:

(Kuva kirjasta Thorbjorn Egner Satu hammaspeíkoista)

 

Jussi tykkää syödä paljon herkkuja, mutta ei pidä hampaiden harjaamisesta. Jos Jussi silloin tällöin harjaa hampaitaan, livahtavat Möö ja Paa hammasharjalta turvaan pieniin taloihinsa. Hammasharja kuitenkin siivoaa suusta pois kaikki karkin muruset joten Möö ja Paa joutuvat näkemään nälkää. Lopulta kun Jussin hammassärky yltyy pahaksi, menee Jussi hammaslääkäriin ja hammaslääkäri tuhoaa Möön ja Paan rakennukset poralla. Ihan käy sääliksi hammaspeikkoparkoja. Kotona Jussi harjasi hampaat, mutta koska hammaslääkäri oli paikannut Möön ja Paan tekemät kolot, ei peikoilla ollut mitään turvapaikkaa mihin ne olisivat hammasharjalta piiloutuneet. Niinpä hammasharja sieppasi ne ja peikot päätyivät viemärin kautta mereen.

Sellaisen ilmeisesti tositarinan olen kuullut että alunperin satu loppui niin että peikot kuolivat huuhtoutuessaan viemäriin. Tämä johti siihen etteivät lapset halunneet harjata hampaitaan koska eivät halunneet tappaa näitä söpöjä peikkoja ja sen vuoksi sadun loppu muutettiin niin että peikot jäivät henkiin viemäriseikkailustaan, ajautuivat merelle jossa pelastuivat lautalle!

Kirjassa on 41 sivua ja 30 värikästä kuvaa.